Etenevä, kaksoissokkoutettu, satunnaistettu pragmaattinen tutkimus kipsausasennon vaikutuksesta distaalisen radiusmurtuman hoidossa

Luun murtumien hoito immobilisaatiolla eli tukemalla murtunut raaja ulkoista tukea vasten juontaa juurensa jo antiikin historiaan. Vielä tänäkin päivänä murtumien hoito pyritään toteuttamaan ilman leikkausta konservatiivisesti eli immobilisaatiolla, jos suinkin mahdollista. Värttinäluun alaosan murtumat ovat erittäin yleisiä varsinkin vanhemman väestön keskuudessa. Konservatiivinen hoito näillä potilailla on suositeltavaa, koska avoimeen reduktioon ja leikkaukseen liittyy sitä suurempia riskejä mitä vanhempi ja sairaampi potilas on kyseessä. Huolimatta värttinäluun alaosan murtumien konservatiivisen hoidon vuosisatoja vanhasta perinteestä vielä tänäänkään emme tiedä mikä on kyseisen murtuman suositeltavin immobilisaatio- eli kipsausasento.

Historiallisesti käytetyin asento lienee ns. ”Cotton-Loder –asento” eli ranteen maksimaalinen koukistus ja kämmenen kääntö kyynärluun suuntaan. Kyseinen kipsausasento kuvattiin kirjallisuudessa jo yli 100 vuotta sitten vuonna 1910. Myöhemmin kuitenkin havaittiin, että tämä kahden ääriasennon yhdistelmä altistaa keskihermon pinteelle ja sitä kautta myöhäisongelmiin. Noin puoli vuosisataa myöhemmin brittiläinen ortopedian ja traumatologian pioneeri Sir John Charnley julkaisi murtumahoito-oppaan, joka on yhä tänäkin päivänä murtumahoidon keskeisiä teoksia. Hän suositteli värttinäluun alaosan murtumien hoitoon lievää ranteen koukistusta ja kämmenen kääntöä kyynärluun suuntaan. Asento oli siis samankaltainen kuin ”Cotton-Loder”, mutta ääriasentoja pyrittiin välttämään. Kyseinen Charnleyn kuvaama kipsausohje on säilynyt tähän päivään asti käytetyimpänä kipsausasentona rannemurtumien hoidossa esimerkiksi Suomessa.

Ääriasennon välttämisestä huolimatta kyseiseen kipsausasentoon liittyy useita ongelmia, kuten sormien ojentajajänteiden jäykkyyttä. Ranteen koukistus ja kyynärluun puolelle kääntäminen estää sormien aktiivisen ojennuksen kipsihoidon aikana, jonka seurauksena voi olla huomattavaakin pikkunivelten jäykkyyttä ja kipua. Erityisesti konservatiivisen hoidon kohderyhmässä eli vanhemmilla potilailla tämä on erittäin yleistä johtuen jo edeltävästä nivelten ja jänteiden kulumasta. Ääriasentojen välttäminen ei myöskään poista täysin keskihermon pinteen kehittymistä.

Värttinäluun alaosan murtumaan kipsaamiseen on käytetty muitakin kipsausasentoja, joista viime aikoina on alettu suosia erityisesti ns. funktionaalista asentoa. Siinä ranne on pienessä ojennuksessa ja linjassa kyynärvarren kanssa. Eri kipsausasentojen hoidosta on olemassa vain ns. matalan näytön tutkimuksia eli kuvailevia tai retrospektiivisiä vertailevia tutkimuksia. Ns. korkean näytön tutkimuksia eli satunnaistettuja, sokkoutettuja tutkimuksia aiheesta ei ole.

Vaihtelevista hoitokäytännöistä ja laadukkaan tutkimusnäytön puutteen vuoksi pyrimme tutkimuksessamme ”Etenevä, kaksoissokkoutettu, satunnaistettu pragmaattinen tutkimus kipsausasennon vaikutuksesta distaalisen radiusmurtuman hoidossa” selvittämään värttinäluun alaosan murtuman parasta mahdollista kipsausasentoa konservatiivisessa hoidossa.